Ajattelet ettet puhuisi.
Et puhu mutta ajattelet ja ajatukset elävät, ruumiisi puhuu.
Minä kuuntelen käsiäsi, kuinka ne hypistelevät pöytäliinaa,
tekevät tekemistä, tasaavat ryppyjä ja suoristavat ruutuja.
Hiljaisuutemme on täynnä ääniä, ei vain vatsan tai
selkänojiemme narahduksia, me puhumme sanatta,
mutta,
seuraammeko toista vai toisen hiljaisuuden vaikutusta itsessämme?
Kuuntelenko omaa hiljaisuuttani, joka on muuttunut sinun hiljaisuudestasi
meidän hiljaisuudeksemme?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti