Silmieni syli sulkee pihani
korkeaan ruohikkoon vajoavat pensaat,
puut vihertävine runkoineen, lahoavan
laiturin, rantamutakkoon maatuvan veneen,
tyytyväisen meren aina idästä nousevaan
ukkoseen, jota levottomat pääskyt
vetävät.
Tässä tajuni, säröisen lamppuni hehku.
Selkäni takana arvaamaton talo,
näkemisen kehän ulkopuolella,
varjossa lymyää,
vaistoni, elosalamien läiskeessä välähtelevä,
ummistettujen luukkujen houkutus,
eivät unta anna, viiltävät saranat.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti