hän sulki ikkunan perässään ja meni
massiiviseen vuoteeseensa. Häitten jälkeen hänestä tuli
sama ujo ja kalpea olento, silti hänen hento vartensa
taipui odotusten painosta. Hän söi lumottua
murhettaan, tulevaisuus kutistui koko ajan,
menneisyys piti pintansa koneen tavoin
yöt painoivat jälkiä päiville, jälkiä jotka olivat aivoille
samaa kuin verkko pelastetulle, tämä jäistä
nostettu joutsen iloitsi jalkojen välissä, availi
nokkaansa ja ahmi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti